sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

au pair in Australia

Matkani jatkuu au pairina Australiassa, Ocean Grove -nimisessä rantakaupungissa. Kuulumisiani vuoden aikana voit seurata täältä.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

the end

Reilut kaksi viikkoa sitten heitin hyvästit elämälleni ja vaihtovuodelleni USA:ssa, astuin lentokoneeseen kohti Suomea, sain tavata kaikki rakkaat Suomi-ystävät ja perheen yli kymmenen kuukauden tauon jälkeen ja sain nukkua ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin omassa pikkuruisessa sängyssäni. Amerikasta lähteminen ja hyvästien jättäminen oli ehdottomasti vaikein asia, mitä olen koskaan joutunut tekemään. Ehdin kokea vuoden aikana enemmän, kuin osasin ennen lähtöäni kuvitellakaan: Itsenäistyin ja kasvoin henkisesti. Englantini muuttui päivä päivältä sujuvammaksi. Jo ensimmäisten viikkojen jälkeen nauroimme rakkaan siskoni Abbyn kanssa värijuoksun jälkeen sateessa seisoessa. Host perheeni osoittautui aivan ihanaksi ja lämminhenkiseksi perheeksi, joka avasi ovensa vuodeksi uteliaalle suomalaiselle tytölle. Ensimmäisestä koulupäivästä ja Weston High Schoolin ystävällisistä ihmisistä ei ole kuin positiivista sanottavaa, vuosi kului hujauksessa pienessä alle sadan oppilaan koulussani. Sain harrastaa cheerleadingia sekä koripalloa, olin osa koulun bändiä sekä kuoroa ja sain osallistua lukuisiin eri kerhoihin. Koulun tanssiaisista jäi jälkeensä vaihtovuoden parhaimpia muistoja ja matkustelut ympäri USA:ta saavat vieläkin hymyn huulille. Sain nähdä Amerikkaa yli kymmenen osavaltion kautta Californiasta ja Tennesseestä Alabamaan sekä rakkaaksi kodiksi muodostuneeseen Wisconsiniin. Joulu kaukana kotoa koti-ikävällä höystettynä kasvatti minusta vahvemman ihmisen ja auttoi kohtaamaan maailman uudesta näkökulmasta. Keväällä ystävyyssuhteet vahvistuivat entisestään ja sain ystäviä Atlantin toiselta puolelta toivottavasti loppuelämäkseni. Koin amerikkalaisen ruokakulttuurin ja sain shoppailla sieluni kyllyydestä. Olin onneni kukkuloilla ja ylpeä itsestäni valmistujaiskaapu päälläni seisoessa valmistujaisseremoniassa. Itkin tuntikausia viimeisellä viikollani Wisconsinissa edessä odottavaa lähtöä. Katselin kaikkia vaihtovuoden aikana otettuja kuvia itku kurkussa, muistot tuoreena mielessä. Rakastin elämääni Amerikassa ja vuoteni tulee olemaan ikuisesti osa minua.


Haaveilin vaihtovuodesta vuosia ennen Amerikkaan lähtöä, suunnittelin kaiken viimeisen päälle ennen lähtöä, perustin jo kauan unelmana olleen blogin ja olin täynnä intoa. En voi koskaan kiittää tarpeeksi kaikkia ihmisiä, jotka mahdollistivat vuoteni ulkomailla: vanhempiani, koko sukuani, host perhettäni USA:ssa sekä kaikkia ystäviäni niin Amerikassa, USA:ssa kuin muuallakin maailmassa sekä kaikkia blogini lukijoita. Kiitos. Vuosi ylitti kaikki odotukseni, niin hyvät kuin huonotkin sellaiset. Sain kokea elämäni parhaat hetket, mutta myös ne huonoimmat. Vuosi oli samaan aikaan elämäni paras että huonoin, mutta siltikään en vaihtaisi hetkeäkään pois. Vaikka vuosi saattaa ennen lähtöä tuntua pitkältä ajalta, sitä se ei todellakaan ole. Kymmenen kuukautta lensi ohitse silmänräpäyksessä ja olin takaisin Suomessa tutuissa piireissä ennen kuin huomasinkaan. Ei sitä vieläkään oikein osaa käsittää, että yksi tähänastisen elämäni suurimmista unelmista on takana päin ja on aika hankkia uusia unelmia. 

Ikävöin takaisin Amerikkaan päivittäin. Wisconsinista ehti vuoden aikana muodostua toinen kotini, jonne aion palata heti kun mahdollista. Juttelen kavereilleni USA:ssa päivittäin ja ikävää onneksi helpottaa tieto tulevista jälleennäkemisistä. Tulen varmaankin aina kaipaamaan toista kotiani, sillä jätin osan sydämestäni Wisconsiniin. Suomessa ollessani kaipaan elämääni USA:ssa, Amerikassa aikaa viettäessä sydän kaipaa takaisin Suomeen. Mutta katson olevani onnekas, kun minulla on jotain, joka tekee hyvästien sanomisesta niin vaikeaa, jotain jota voin kaivata ja johon voin palata tulevaisuudessa. Nyt kun vaihtovuosi on ohi, on aika ottaa katseet kohti tulevaa ja kääntää uusi sivu elämälleni. Syksyllä palaan suomalaisen lukion penkille, haaveena yliopisto-opinnot sekä paljon matkustelua. Nautin jokaisesta hetkestä ja elän päivä kerrallaan. Vaihtovuoden päätyttyä myös blogini tie on nyt tullut päätökseen ja on aika suunnata kohti uusia haasteita. Vuosi on ollut aivan uskomaton, täynnä odottamatonta ja uutta. 

Dear Past, thank you for all the lessons. Dear Future, I am ready.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

year end camp in Washington DC


Vaikeiden hyvästien jättämisen jälkeen oli aika suunnata katseet tulevaan ja nauttia edessä olevasta year end campistä Washington DC:ssä. Lennot Wisconsinista menivät itkiessä ja vaikka kuinka yritin ajatella positiivisesti, oli lähtöpäivä henkisesti erittäin raskas, yksi elämäni kamalimmista. Olisin halunnut viettää viimeisetkin mahdolliset hetket yhdessä host perheeni sekä ystävieni kanssa Wiconsinissa, joten pelkkä ajatus year end campista itselle uusien ja tuntemattomien ihmisten kanssa ei ennen leiriä houkuttanut. Olen kuitenkin onnellinen, että jaksoin tsempata vielä vaihtovuoteni viimeisetkin päivät ja nautin muutamasta lyhyestä päivästä Washington DC:ssä. Sain kokea kaikki kaupungin tärkeimmät nähtävyydet White Housesta idylliseen Georgetowniin, tapasin vielä muutaman ihanan ihmisen, joiden kanssa oli kiva jutella ja vaihtaa ajatuksia vaihtovuodesta ja vuosi sai kivan lopetuksen samanhenkisessä seurassa. Washington DC oli kaunis kaupunki, mutta olin enemmän kuin onnellinen, kun sain leirin lopuksi astua lentokoneeseen kohti Suomea, jättää hyvästit Amerikalle ja pääsin yli kymmenen kuukauden jälkeen takaisin omaan Suomi-kotiini.  

Huomenna tulee viikko täyteen Suomi-elämää ja alkuun oudot asiat, kuten oma pikkuruinen sänky, erilaiset vessat ja suomalainen ruoka, alkavat pikku hiljaa taas tuntua normaaleilta. En voi vieläkään käsittää, että vaihtovuoteni on nyt virallisesti ohi ja muistoja vain. Sitä odotti niin pitkään, suunnitteli innoissaan, yritti nauttia jokaisesta hetkestä vuoden aikana, koki niin paljon uutta ja niin vain se oli ohi ennen kuin huomasikaan. Myös blogini tie alkaa olla lopuillaan, mutta kirjoittelen vielä erikseen kunnollisen viimeisen postauksen ja nyt on aika palata viimeistä kertaa Amerikkaan ja nauttia Washington DC:n kauniista maisemista. 



White House






World War Two Memorial








Washington Monument



Vietnam Veterans Memorial



National Mall


Lincoln Memorial Reflecting Pool


Sofie ja minä





Lincoln Memorial


Josephine ja minä


Korean War Veterans Memorial




Thomas Jefferson Memorial


United States Capitol



Georgetown


Huomatkaa Wisconsin Avenue! :)



last weeks in Wisconsin


Senior picture. // Graduation day. // Yearbookin allekirjoittamista. //Viimeinen bändin marssi Memorial Dayna.


Teimme Ashleyn sekä Abbyn kanssa Advanced Biologyn final projectina ympäristöaiheisen musiikkivideon. Kirjoitimme uudet sanat Taylor Swiftin Bad Blood -kappaleeseen ajankohtaisia ympäristöongelmia koskien ja kuvasimme videon koulun alueella. Hauskaa oli ja lopputuloskin oli parempi, mitä osasin edes kuvitella. 


Advanced Biology field trip. Käytiin koulun kanssa luokkaretkellä Madisonissa Bio Pharmaceutical Technology Center Institutessa tutustumassa DNA:n ihmeelliseen maailmaan. Käyettiin koko päivä DNA:n sekä bakteerien tutkimiseen erilaisia kokeita ja testejä tehden. Todella mielenkiintoinen luokkaretki ja tieteestä kiinnostuneena nautin koko päivästä kovasti.


Last day of school. Pelattiin viimeistä kertaa matikan tunnilla Blokusta, yhtä lempilautapeleistäni, nautin koulumme suhteellisen hyvästä lounaasta, työskentelin US Historyn final projectin parissa, näin viimeisiä kertoja koulumme toista vaihtaria Josea sekä yhtä parhaimmista ystävistäni Markaa ja tyhjensin viimeisetkin tavarani omasta lokerostani. Weston High Schoolia tulee kova ikävä, ei siitä mihinkään pääse. // Viimeinen iltani Wisconsinissa ja yksi parhaista ystävistäni Ramsey tuli käymään sanomassa heipat. Onneksi nähdään jo ensi kesänä, mikä helpottaa ikävää.


Wisconsinin kesäisiä peltomaisemia. // Abby ja minä // Viimeisiä kertoja Culver'sissa, yhdessä lempiravintoloistani Amerikassa. Ehdin jo addiktoitua cheese curdseihin sekä frozen custardiin (jäätelön tyyppistä), yksi syy lisää palata Wisconsiniin! Kuvassa minä ja Marka. // Viimeistä kertaa amerikkalaista korista ja sisko Abbyn pelaamista katsomassa. Vaikkei koripallosta lempiurheilulajia muodostunutkaan, tulee sitä varmasti ikävä.                                                  


Tourist day in Wisconsin Dells. Käytiin Ashleyn ja Abbyn kanssa kiertelemässä downtownia, otettiin hauska vanhanaikainen, historiaan liittyvä kuva, ja päätettiin päivä Uno pizzeriassa syömässä. Sateesta huolimatta oli aivan mahtava päivä tyttöjen kanssa.


Viimeistä kertaa yhdessä rakkaan ystäväni Ashleyn kanssa. Ashley asuu maatilalla, joten käytimme yhteisen päivämme tilan kiertelyyn. Näin viimeistä kertaa tilan lehmiä sekä kissoja ja ajoin ensimmäistä kertaa itse four wheelerillä. Sanoin myös hyvästit Ashleyn pikkuveljelle, joka on kyllä uskomattoman suloinen. Ei päivästä ilman kyyneleitäkään selvitty, toivottavasti pääsen pian taas matkaamaan takaisin USA:an ja nään Ashleyta uudestaan!


Kun saavuin Wisconsiniin, oli host perheeni juuri ottanut uuden kultaisennoutajan pennun Nalan. Nala oli ihana ja leikkisä pentu ja oli mahtavaa seurata, kuinka isoksi Nala ehti kasvaa vuoteni aikana. Vaikken erityisen eläinrakas olekaan, tulee perheen lemmikkejä ja niiden tuomaa elämää ikävä. // Kalassa Ashleyn kanssa. Kumpikaan meistä ei mikään ammattilaiskalastaja ole, joten saatiin vedet silmissä nauraa koko kalareissun ajan meidän osaamattomuudelle. Kyllä me loppujen lopuksi lähes kymmenkunta kalaa napattiin, hyvä me! 


Vesipuistopäivä Wisconsin Dellsissä. Wisconsin Dells on tunnettu useista, Amerikan parhaista vesipuistoistaan ja sainkin vaihtovuoteni viimeisellä viikolla kokea Mt. Olympus -vesipuiston mahtavat altaat ja hurjat vesiliukumäet. Vietettiin koko päivä vuoristoradoissa ja muissa huvipuistolaitteissa kiljuen sekä aaltoaltaassa uiden ja erilaisia, toinen toistaan jyrkempiä liukumäkiä laskien. Pitkän päivän jälkeen käytiin syömässä pizzeria Unossa sekä herkuteltiin frozen yogurtilla Orange Leafissa. Päätettiin ilta yhteisellä get togetherillä nuotion ympärillä. Ehdottomasti yksi kesäloman parhaista päivistä täynnä hyviä muistoja.


Kauan pelätty lähtöpäivä. Vuoden pakkaaminen muutamaan matkalaukkuun, viimeinen selfie omassa huoneessa, katsaus sumuiseen aamuun, vaikeiden hyvästien jättäminen rakkaalle siskolle, ystäville sekä host perheelle ja viimeinen katsaus Wisconsinin peltomaisemiin suuntana Chicago, Washington DC ja loppujen lopuksi Suomi. Vaihtovuoteni Wisconsinissa oli aivan uskomaton täynnä tuhansia hyviä muistoja, joita tulen aina kantamaan mukanani sydämessäni, mihin ikinä elämä tuleekaan minut viemään.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

bye bye Wisconsin

"You will never be completely at home again, because part of your heart will always be elsewhere. That's the price you pay for the richness of loving and knowing people in more than one place."



Viimeisen viikkoni aikana Wisconsinissa järjestimme siskoni Abbyn kanssa läksiäiset läheisimmille ystävilleni. Vietimme yhdessä isolla porukalla rennosti aikaa, juttelimme, nauroimme, otimme kuvia, pelasimme lautapelejä, söimme hyvää amerikkalaista ruokaa ja istuimme nuotion ympärillä tulikärpästen valaistessa lämmintä kesäiltaa, ehkä viimeistä kertaa koskaan kyseisellä kokoonpanolla. Tiesin jo monta kuukautta ennen lähtöä, ettei se tulisi olemaan helppoa, mutta vasta lähtöaamunani todellisuus kolahti kunnolla tajuntaan: joudun jättämään vuoden aikana rakentaman elämäni taakseni, enkä tiedä milloin tulen taas näkemään kaikkia läheisiksi muodostuneita ihmisiä. Olen onnekas, sillä kaksi läheistä kaveriani ovat tulossa Suomeen ensi kesänä vierailulle luokseni ja tiedän, että tulen itsekin palaamaan moikkaamaan host perhettäni sekä rakkaita ystäviäni Amerikassa. Sanoin viimeisen viikkoni aikana yksi kerrallaan hyvästejä rakkaille ystävilleni, nauroimme, lauloimme, halasimme ja vietimme viimeistä kertaa aikaa yhdessä. Jokainen hyvästi  tuntui entistä raskaammalta ja valmisti minua tulevaan lähtööni. Lähteminen oli ehdottomasti vaikeinta, mitä olen koskaan joutunut tekemään, eikä sitä edes voi sanoin kuvailla. 


Minä ja Marka


Dillon ja minä


Dillon, Brian ja Ramsey; Abby, minä ja Marka


Abby ja minä


Ramsey ja minä



Minä ja Brian


Heräsin aikaisin lähtöaamunani kahden tunnin yöunien jälkeen uupuneena, itku kurkussa. Laittauduin viimeistä kertaa valmiiksi omassa huoneessani ja jätin hyvästit mukavalle king sized sängylleni. Kävelin alakertaan todella painavien matkalaukkujeni kanssa, jätin ison kasan tavaroitani huoneeseeni odottamaan sitä päivää, kun palaan, ja istuin aamupalapöytään. Lastauduimme kaikki autoon, ajoimme viimeistä kertaa pois hiekkatieltämme ja toiseksi kodikseni muodostunut talo jäi taka-alalle. Katselin sumuista maisemaa ikkunan sadepisaroiden läpi, kuuntelin siskoni Abbyn kanssa Abbyn tekemää "Last Day" playlistiä ja kyyneleet alkoivat virrata alas pitkin poskiani. En pystynyt lopettamaan itkemistä, sydämeeni kirjaimellisesti sattui ja jokainen uusi laulu toi mieleen lisää ihania ja upeita muistoja niistä hetkistä, joita sain kokea USA:ssa vuoteni aikana. 

Lentokentälle sisään astuessani tiesin, että joutuisin pian sanomaan hyvästit. Kasvoimme host siskoni kanssa erittäin läheisiksi, teimme lähes kaiken vuoden aikana yhdessä ja minusta tuntui, että olimme kuin kaksosia. Kun olin sanonut hyvästit host isälleni, äidilleni sekä veljilleni, koitti kauan pelätty hetki. Hyvästien jättäminen siskolleni oli molemmille ylitsepääsemättömän vaikeaa, enkä millään olisi halunnut kävellä turvatarkastuksien läpi. Itkusta ei meinannut tulla loppua ja kun lentokoneen pyörät nousivat Madisonin lentokentältä ja otin viimeisen katseen Wisconsinin peltomaisemaan, mielessäni pyöri ajatus "it is not a goodbye, it is see you later"














Vielä nytkin lähtöpäiväni ajatteleminen saa kyyneleet silmiini. En voi muuta kuin sanoa, että kaikista vaihtovuoden alamäistä ja sen rankkuudesta huolimatta, oli se epäilemättä elämäni paras vuosi. Opin niin paljon uutta itsestäni ja elämästä, kasvoin henkisesti, sain uusia ystäviä, matkustelin ympäri Amerikkaa, opin englantia, koin amerikkalaisen unelman ja sain toisen kodin toiselta puolen maailmaa. Amerikka varasti osan sydäntäni ja se tulee aina olemaan toinen kotini. I will miss you until we see again!


"Exchange isn't a year in your life, it is a life in a year."